Sammeli Juntunen julkaisi hiljattain tekstin, jossa hän puhuu sukupuolen moninaisuudesta ja sen haitallisuudesta luterilaiselle kirkolle. Sukupuolen moninaisuus -käsitteen sijaan hän käyttää termiä gender-ideologia. Kommentoin tässä blogipostauksessa Juntusen tekstiä melko yksityiskohtaisesti. Useimpiin kappaleisiin olen lisännyt linkkejä lisätietoa tarjoaviin artikkeleihin, kirjoihin tai julkaisuihin.
Juntusen alkuperäinen teksti on luettavissa täältä. Tässä blogitekstissä Juntusen teksti on erotettu Courier-fontilla, allekirjoittaneen kommentit puolestaan Arialilla.
--
Kirjoitin ennen juhannusta kolmen muun kirkkoherran kanssa yleisönosastokirjoituksen, jossa väitimme, että kristinuskolle vieras gender -ideologia yrittää vallata kirkon, mistä osoituksena on mm. se, että kirkkohallituksen johtoryhmä ilmoitti kirkkomme kokonaisuudessaan Helsinki Pride -kulkueen viralliseksi tukijaksi. Minua on pyydetty monelta taholta kertomaan, mitä gender -ideologia on. Yritän hahmotella sitä seuraavassa, fb -sivulle turhankin pitkässä kirjoituksessa. (En tosin ole varma, saako tämä pysyä täällä vai tuleeko minulle banni). Mitä gender –ideologia on? Gender -ideologia on ajattelutapa, jonka mukaan ihmisyyttä ei tule hahmottaa binäärisen eli kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kautta, jossa ihmiset jakaantuvat naisiin ja miehiin.
Kirjoittaja puhuu sukupuolen moninaisuudesta kutsuen sitä värittyneesti “gender-ideologiaksi”. Sukupuolen moninaisuus ei sinällään ole ideologia vaan luonnon- ja ihmistieteisiin perustuva havainto ihmisyydestä. Toki se, millaista toimintaa sukupuolen moninaisuuden ajatellaan rohkaisevan, on ideologinen asia: siitä miten asiat ovat ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla.
Ideologian tästä ajattelutavasta tekee se, että se pyrkii saamaan itselleen valta-aseman yhteiskunnassa ja kirkossa, leimaamalla biologiseen sukupuoleen perustuvan ihmiskäsityksen ahdistavaksi ja sortavaksi.
Kirjoittaja antaa ymmärtää, että “biologiseen sukupuoleen perustuva ihmiskäsitys” puolestaan ei ole ideologinen asia. Kuitenkin juuri siinä on kyse ideologiasta, jos ideologia tarkoittaa ajatusmaailmaa “joka pyrkii saamaan itselleen valta-aseman yhteiskunnassa ja kirkossa.”
Gender -ideologia toki tunnustaa biologisen, ruumiillisen sukupuolen (sex) olemassaolon, mutta pitää sitä paljon olennaisempana ihmisyyden hahmottamistapana sitä, että kukin yksilö määrittelee itse itselleen sukupuoliroolin (gender), sisäisen kokemuksensa ja tuntemustensa perusteella. Jos ruumiillinen sukupuoli on vastoin ihmisen sisäistä kokemusta, jälkimmäinen on olennaisempaa.
Tämä on pitkälti asiallinen kuvaus sukupuolen moninaisuudesta.
Siksi yhteiskunnan on taattava yksilölle se, että hänen ruumistaan voidaan muokata leikkauksilla ja hormonihoidoilla vastaamaan hänen sisäistä kokemustaan.
Tästä asiasta vallitsee myös kansainvälinen konsensus lääketieteessä: kehodysforian käypä hoito on sukupuolen fyysinen korjaaminen. Kyse ei siis ole ideologiasta, paitsi siinä mielessä että tiede on aina jossain määrin ideologista.
Asiaa monimutkaistaa se, että ainakaan suomessa ei yleensä osata tehdä erotusta käsitteiden ”sukupuoli” (sex) ja ”sukupuolirooli” (gender) välillä. Niinpä lehdistä ja erilaisista tiedotteista saamme lukea, että jokaisen tulee saada määritellä oma sukupuolensa, joita näin ollen on hyvin monia, tai että eräs suomalainen mies synnytti jo toisen lapsensa.
Kirjoittaja ei selitä, miksi asia tästä monimutkaistuisi. Hän olettanee, että lukija on hänen kanssaan samaa mieltä. Väitteen yhteyttä esimerkkeihin ei myöskään selitetä.
Gender -ideologia on vastoin Raamatun ja kirkon perinteistä ihmiskäsitystä ja seksuaalietiikkaa. Ne perustuvat binääriseen sukupuolijärjestelmään, siihen, että Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi (1. Moos.1:27, Matt. 19:3-12).
Itse asiassa Raamatun perinteinen binäärinen sukupuolijärjestelmä on mallia “penetroiva vapaa mies - penetroitavat kaikki muut.” Raamatun perinteisessä binäärisessä sukupuolijärjestelmässä nainen myös on miehen omaisuutta. Kirkossa (ainakaan Suomen luterilaisessa kirkossa) taas ei ole määritelmää sukupuolelle, kuten olen Taantuvan tasa-arvon kirkko -kirjassa julkaistussa tekstissäni pyrkinyt osoittamaan. Voisikin sanoa, että sukupuolen moninaisuus on siis vastoin Raamatun binääristä sukupuolijärjestelmää, mutta ei kirkon, koska kirkolla ei sellaista ole.
Lisäksi Raamatun ja kirkon seksuaalietiikka on selkeästi heteronormatiivista. Kaikkialla, missä Raamatussa puhutaan homoseksuaalisuudesta, se tuomitaan jyrkin sanoin.
Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta, koska käsite syntyi vajaat 1700 vuotta Raamatun tekstien jälkeen. Siksi Raamatussa ei tuomita homoseksuaalisuutta vaan erilaisia kirjoittamisaikana paheksuttuja tekoja, jotka liittyvät ihmiskuvaan, jossa mies on penetroija ja miehen penetroiminen on hänen arvoaan alentavaa.
Jos gender -ideologia pääsee kirkossa valtaan, sen perinteinen käsitys avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä uskollisena, elinikäisenä ja muut seksisuhteet poissulkevana instituutiona tietenkin lopetetaan.
Tässä käytetään perinteistä “jos - niin” -argumenttirakennetta. Moni argumentin osatekijöistä on kuitenkin virheellinen. Esimerkiksi kirkossa ei ole käsitystä avioliitosta elinikäisenä - muutenhan avioero ei olisi sallittua. Myöskään avioliitto ei ole käytännössä koskaan sulkenut pois muita seksisuhteita, mikä käy ilmi niin Raamatun kertomuksista kuin myöhempien aikojen kristittyjen elämäkerroista.
Olennaista ihmisyydelle kun ei ole biologinen sukupuoli vaan se, kuinka kukin yksilö haluaa omaa seksuaalisuuttaan toteuttaa.
Siitä, mitä sukupuolta ihminen on, ei seuraa mitään hänen seksuaalisuudelleen tai toisin päin.
Samalla loppuu kirkollinen opetus siitä, että on olemassa sellainen asia kuin sukupuolinen siveellisyys, jota Jumala ihmiseltä vaatii.
Kirkko saa opettaa ihmisten välisestä kanssakäymisestä mitä vain, otetaan sukupuolen moninaisuus huomioon tai ei.
Gender -ideologiassa mikään ei ole siveetöntä, kunhan se on vapaaehtoista, ei pakota ketään ja suo toiselle saman sukupuolisen vapauden, joka itsellä on. Gender -ideologia edustaa äärimmäistä individualismia, koska siinä yksilön sisäinen vapaus määritellä itse itsensä on korkein arvo – sillä lisäoletuksella, että yksilö suo toisille saman oikeuden eikä pakota heitä.
Kirjoittaja vetoaa “äärimmäiseen individualismiin” mutta toteaa samassa virkkeessä, että “yksilö suo toisille saman oikeuden eikä pakota heitä”. Kyseessä onkin nähdäkseni tosiasiassa varsin kollektiivinen arvomaailma, jossa sen sijaan että vaadittaisiin itselle oikeuksia muista piittaamatta, pyritään tuottamaan kaikille yhtäläiset oikeudet.
Näin ollen oikeastaan kaikki instituutiot, jotka pyrkivät rajoittamaan yksilön oikeutta määritellä itsensä ja seksuaalisuutensa, koetaan ahdistaviksi ja niistä pyritään eroon. Kaikki yksilön sisäistä tahtoa tai halua edeltävä ”annettu” (given) on haitallista.
Kirjoittaja käyttää liioittelua retorisena tehokeinona - “oikeastaan kaikki”, “kaikki” jne. Tämä mahdollistaa sen, ettei hänen tarvitse mainita ainuttakaan konkreettista esimerkkiä.
Loppujen lopuksi myös ruumiillisuus on sellaista. Jos ihminen kokee olevansa mies, hänen on myös saatava olla mies; siitä huolimatta, että hänellä on naisen ruumis ja hän synnyttää lapsia.
Kirjoittaja käyttää kehäpäätelmää retorisena tehokeinona: jos ihmisellä on naisen ruumis, hän voi synnyttää lapsia, ja jos ihminen voi synnyttää lapsia, hänellä on naisen ruumis. Kuitenkaan yksikään “ruumiillisuuteen” perinteisesti liitettävä ominaisuus ei itsessään tee ihmisestä miestä tai naista. Päätös ja määrittelyvalta sukupuolesta on aina jollakulla, ja nyt näyttää siltä, että kirjoittaja haluaisi pidättää sen itsellään tai edustamallaan arvomaailmalla.
Kaikkein perimmäisin instituutio, joka haittaa yksilön vapautta määritellä sukupuolensa, on kirkollis-raamatullinen ajatus ihmisen luomisesta. Ruumiillinen sukupuoli, jota on aiemmin pidetty Luojan hienona luomislahjana, muuttuu gender –ideologian valtaannousun myötä ahdistavaksi tyranniaksi, josta on päästävä eroon.
“Ruumiillisen sukupuolen” käsite on nykyluonnontieteiden valossa vanhentunut: ihmisen fysiikka koostuu erilaisista parametreistä, joiden yhdistelmiä on moninumeroinen luku. Ruumiillinen sukupuoli -käsite hajoaa palasiksi, kun aletaan tarkastella lisääntymiselinten, kromosomien, hormonitasojen ja muiden parametrien yhdistelmiä.
Gender -ideologian valtaamissa rippikouluissa ei enää lueta raamatullista seksuaalietiikan lähtökohtaa: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27).
Olisi mielenkiintoista kuulla, missä vietetään tällaista rippikoulua.
Luojalla ei ole oikeutta määritellä, kuka yksilö on; ei edes hänen sukupuoltaan. Yksilön on julistauduttava omaksi luojakseen.
En ole ihan varma, mitä kirjoittaja tässä yrittää sanoa.
Linjassa tämän kanssa oli plakaatti, jota kuljetettiin Helsingissä viime kesän kirkollisessa Pride –rekassa: ”Minä olen se, joka minä olen”.
Syllogismi on seuraava:
JOS Raamatun mukaan Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen.
JA JOS Raamatun mukaan Jumala “on se, joka Hän on.”
NIIN Jos Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuva, ihminen myös on “se, mikä hän on.”
Tässä ei ole mitään kummallista, eikä näin ajatteleva ihminen “julistaudu omaksi luojakseen.”
Ideologia ei voi päästä valtaan, jollei siinä ole jotain totta.
Gender -ideologian totuus on siinä, että perinteisen kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän vallitessa sukupuoliroolit ovat usein olleet liian tiukkoja ja epätasa-arvoisia. Sukupuoliroolien höllentämisen ei kuitenkaan tarvitse merkitä koko sukupuolijärjestelmän tuhoamista. Tytöt voivat soittaa bassoa ja pojat tanssia balettia, vaikka he edelleen ovat tyttöjä tai poikia.
Tähän tähtää myös sukupuolen moninaisuus. Siksi sukupuolijärjestelmää ei olla tuhoamassa vaan laajentamassa. Sukupuolen moninaisuus tarkoittaa, että pojat saavat leikkiä autoilla ja pukeutua tyllihameisiin. Tytöt saavat leikkiä nukeilla ja leikata hiuksensa lyhyiksi. JA SEN LISÄKSI nämä kaikki mahdollisuudet halutaan tarjota myös niille meistä, jotka emme mahdu kumpaankaan lokeroon niiden laajentumisesta riippumatta.
Sitä hyvin pientä, promilleissa laskettavaa osaa ihmisistä, joilla ei ole selkeää biologista sukupuolta, on voitava tukea luopumatta binäärisestä sukupuolijärjestelmästä.
Intersukupuolisille tarjottava tuki on tärkeää, siitä olemme samaa mieltä.
Tuetaanhan sokeina syntyneitä lähimmäisiämme, mutta siitä huolimatta yhteiskunta ei luovu siitä perustuvasta oletuksesta, että suurin osa yhteiskuntaa toimii näköaistin varassa.
Sukupuolen moninaisuus ei tarkoita, että ihmiset eivät saisi olla poikia ja tyttöjä. Suurin osa ihmisistä varmasti on poikia ja tyttöjä riippumatta siitä, hyväksytäänkö sukupuolen moninaisuus vai ei.
Kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä luopuminen saattaa tuntua välttämättömältä, tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden nimissä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Mieheksi ja naiseksi kasvaminen ei ole yksinkertaista. Se kaipaa tuekseen muutakin kuin yksilön sisäisen kokemuksen, joka usein on häilyvä.
Mieheksi ja naiseksi kasvamista tuettaisiin varmasti jatkossakin. Kyse onkin siitä, että myös muiden ihmisten kasvamista tuettaisiin enemmän.
Olennaisin tällainen tuki on se, että Jumala on luomistyössään lahjoittanut ihmiselle sukupuolen, joka on hänen ruumiissaan, hänen sisäistä kokemustaan edeltävällä tavalla. Siksi binäärinen sukupuolijärjestelmä on hyvän ihmisyyden kannalta olennainen instituutio, jota ei pidä kirkon tuella romuttaa.
On totta, että ihminen kaipaa esimerkkejä ja samastumiskohteita kasvaessaan lapsesta aikuiseksi. Sukupuolen moninaisuus ei tarkoita, että tällaiset kielletään pojilta ja tytöiltä. Kyse on siitä, että esimerkkejä ja samastumiskohteita tarjotaan entistä laajemmalle väestölle.
Jeesus varoitti seuraajiaan vääristä profeetoista: ”He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.” (Matt. 7:23). Tämä kannattaa muistaa Pride -kulkuetta teologisesti arvioitaessa. Se haluaa näyttäytyä leppoisana koko perheen tasa-arvotapahtumana, jossa kirkko voi hyvin mielin olla mukana. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että sen taustalla on ideologia, joka on rankasti vastoin kirkkoa sitovaa ihmiskäsitystä.
“Kirkkoa sitova ihmiskäsitys” on historiassa ollut jatkuvassa muutoksessa. Milloin siihen on kuulunut orjuus, milloin seksuaalivähemmistöjen pakottaminen sähköshokkihoitoihin.
Tätä voi olla vaikea huomata siksi, että seksuaalietiikkaa ei luterilaisessa teologiassa ole perinteisesti pidetty asiana, jossa Jumalan tahtoa olisi etsittävä erityisesti Raamatusta.
Tämä on mielenkiintoinen toteamus ajassa, jossa nimenomaan Raamatun yksittäisillä lauseilla pyritään osoittamaan milloin kenenkin identiteetti synniksi ja häpeäksi.
Sellainen asia, kuin binäärinen sukupuolijärjestelmä on ollut niin itsestään selvä, että se on oletettu pelkän yhteisen ihmisjärjen perusteella, vailla tarvetta perustella sitä normatiivisella Jumalan sanalla.
Binäärinen sukupuolijärjestelmä on itse asiassa varsin tuore ja länsimainen keksintö. Yhteinen ihmisjärki tarkoittaneekin kirjoittajalle valistuksen jälkeistä eurooppalaista miesjärkeä.
Näyttää kuitenkin siltä, että ihmisjärki voi mennä harhaan aivan perustavissakin asioissa, todellisuudelle vieraan ideologian vaikutuksesta (edellisen kerran tämä nähtiin taistolaisissa). Parannuskeinoksi tähän auttaa se, että ihmiskäsityksen normatiivista perustaa etsitään myös Raamatusta, ei yksin gender -ideologian painostuksen alaisena olevasta yleisestä ajan hengestä. Nyt kyseessä olevassa asiassa tällaisen teologian metodin ei pitäisi olla kovin outoa.
Jos ihmiskäsityksen normatiivista perustaa etsitään Raamatusta, sieltä löytyy huomattavasti enemmän vaatimuksia esim. maahanmuuttajien hyvästä kohtelusta, köyhien ja leskien suojelusta ja luonnon tasapainon säilyttämisestä. Näiden hyvin aikaa kestäneiden arvojen rinnalla esimerkiksi Raamatun sukupuolikäsitykseen kuuluva ajatus naisesta miehen omaisuutena tuntuu ainakin allekirjoittaneesta melko kulahtaneelta.
Tieteessä ei todellakaan ole osoitettu, että gender -ideologia olisi todempi, tasa-arvoisempi, rakkaudellisempi tai terveellisempi kuin binääriseen sukupuolijärjestelmään perustuva ihmiskäsitys.
Tieteessä sen sijaan on osoitettu, että kun ihminen kohdataan omana itsenään, hän voi paremmin henkisesti ja fyysisesti.
Gender -ideologia halveksii ihmisen biologista ruumista ja tekee siitä ”sielun vankilan”.
Tämä on merkillinen lausunto kun otetaan huomioon, että sukupuolen moninaisuuteen liittyy usein olennaisesti kehopositiivisuuden ajatus.
Hieman vastaavanlaisia, Jumalan aineellista luomistyötä halveksivia harhaoppeja kirkko on kohdannut aiemminkin. Gnostilaisuuden vastustamisen vuoksi syntyi uskontunnustus, joka alkaa raamatullisella tunnustautumisella aineellisen maailman Luojaan: ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan.” Se tarkoittaa mm. sitä, että me ihmiset emme ole oman sukupuolemme luojia.
Gnostilaisuudessa ajateltiin, että maailma on kokonaisuudessaan toisarvoinen ja että sen on luonut joku muu kuin Jumala. Gnostilaisuus voidaan tässä keskustelussa sulkea pois keskustelusta, koska sukupuolen moninaisuuteen ei liity ajatusta kehon huonommuudesta sieluun nähden tai maailman kelvottomuudesta.
Meillä on tietty, Jumalan käskyjen rajoittama vapaus elää todeksi sukupuolirooliamme (gender), mutta sitä perustavampaa on se luomiseen perustuva biologinen ja ruumiillinen sukupuoli (sex), jonka Luoja on meille antanut ja johon lisääntyminen, perhe ja yhteiskunta hyvin pitkälti perustuvat
Lisääntyminen ei kuitenkaan ole luterilaisen kirkon opetuksen mukaan ehto perheelle, eikä lisääntymiskykyä testata, kun ihmisen kelpoisuus avioliittoon selvitetään.
