Viimeaikainen keskustelu on keskittynyt avioliiton merkitykseen ja siihen, kuka saa mennä vihille ja kuka ei. Lähestyn nyt teemaa aviorikoksesta käsin. Kommentoimalla kuudennen käskyn ‘Älä tee aviorikosta’ selitystä evankelis-luterilaisen kirkon Katekismuksessa (1999) tuon esille, kuinka alkeellista kirkkomme julkinen oppi näiltä osin on. Katekismuksessa se mitä jätetään sanomatta, puhuu vielä kovempaa kuin se mitä sanotaan. Käskyn selitys on vain sivun pituinen, mutta se tiivistää sen opin, joka löytyy myös laajemmista opillisista mietinnöistä ja lausunnoista.
Vaikka kirkossa on nähtävissä enenevässä määrin pastoraalista asennetta ja suvaitsevaisuutta, niiden läpi kaikuu vahvana ylistys normitetulle ideaalille cis-heteroudesta ja sen perustalle rakennetusta avioliitosta ja lapsiperheestä. Emerituspiispa Eero Huovisen käsialaa oleva ja kirkolliskokouksen siunaama kirkkomme opetus kristillisestä uskosta on kuudennen käskyn osalta sukupuolen, seksuaalisuuden, parisuhteiden ja perheiden moninaisuuden ja merkityksen väheksymistä ja eriarvoistamista. Suurelta osin se on niiden olemassaolon kieltämistä. Katekismuksen opetus loukkaa yksityisyyden ja autonomian rajoja. Se loukkaa homoja ja heteroita. Se loukkaa kaikkia, jotka eivät sovi oppiniekkojen normiin.
No otetaan vähän sieltä ja vähän täältä
Katekismuksessa sanotaan: “Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.” (Katekismus, 1999, s. 20) Tässä sukupuolta ja sukupuoli-identiteettiä ei edes pyritä erottamaan toisistaan, vaan niiden yhtenevyys annetaan itsestäänselvyytenä. Todellisuus kertoo meille, että fyysisiä sukupuolia on useampi kuin kaksi. Kirkko ei voi kieltää sukupuoli-identiteettien olemassaoloa ja moninaisuutta.
“Katekismuksen mukaan seksuaalisuus on cis-heteroseksuaalisuutta, muita ei edes ole olemassa.”
Jos kirkko hyväksyy luonnontieteiden tuloksia, se ei voi hyväksyä niitä valikoivasti. Samoin se ei myöskään voi valikoida mitä Raamatun tekstejä se lukee kirjaimellisesti. Jos Raamatun luomiskertomusta ei pidetä kirjaimellisena kuvauksena maailman synnystä ja ihmisten synnystä, vaan tunnustetaan evoluutioteoria, ihmisten kehittymistä, sukupuolta ja seksuaalisuutta tulee ymmärtää samoista tieteen valottamista lähtökohdista käsin. Silloin luomiskertomusta voidaan tulkita niin, että Jumala on luonut maailman, mutta ei myyttisessä seitsemässä päivässä, vaan jatkuvan kehityksen kautta. Jumala on luonut ihmisen kaltaisekseen ja asettanut tämän huolehtimaan maapallosta ja elämään tasavertaisina kumppanuudessa toisten kanssa. Miksi tällaista inklusiivista ja järkevää luomiskertomuksen tulkintaa on niin vaikea hyväksyä?
Katekismuksen mukaan sukupuolisuus ja seksuaalisuus on cis-heteroseksuaalisuutta, muita ei edes ole olemassa. Seksuaalisuuden tarkoitus on sen mukaan palvella vain aviosuhteen syntymistä ja säilymistä, eikä sillä ole Jumalan tarkoittamaa tehtävää tämän ulkopuolella. Ilmeisesti Katekismuksen mukaan muissa suhteissa kuin avioliitossa ei voi tuottaa toiselle iloa, palvella häntä ja kasvattaa lapsia. Toisin kuin Katekismus, todellisuus kertoo meille, että myös muissa kuin aviosuhteessa voimme kokea näitä asioita ja paljon enemmänkin.
Päinvastoin kuin tämä Katekismuksen kohta opettaa, totuus seksuaalisuudesta on, että se on kehittyvää, muuttuvaa, yksilöllistä. Seksuaalisuutta toteutuu kokonaisvaltaisesti myös avioliiton ulkopuolella. Seksuaalisuus on henkilökohtaista ja sillä on se arvo, merkitys ja ilmentymät, joita yksilö sille omassa elämässään antaa. Henkilökohtaisuus ja yksityisyys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö seksuaalisuus saisi olla myös näkyvää, jos yksilö niin päättää. Kirkkomme opetuksesta päättävillä ei ole oikeutta säädellä ja eriarvoistaa ihmisten seksuaalisuutta tai heidän parisuhteitaan.
Katekismus valistaa seuraavaksi: “Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä suhteessa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.” (Katekismus, 1999, s. 20) Toisin kuin tässä väitetään, myös esimerkiksi avosuhde, avoliitto, rekisteröity parisuhde, apilaperhe ja yksinhuoltajaperhe voivat toimia perheen perustana ja lasten kasvuympäristönä. Perheiden moninaisuus on jo todellisuutta, eikä näitä muotoja saa pitää eriarvoisina heteroavioliiton perustalle perustettuun perheeseen nähden.
“Tästä käy ilmi, ettei heteroidenkaan seksielämä ja suhteet ole kirkkomme oppiniekkojen arvostelulta turvassa, elleivät täytä heidän keksimiään normeja.”
Perhe on perhe, vaikka lapsia ei ole tarkoitus hankkia tai niitä ei voi saada. Lapsettomuus ei tee suhteesta ja perheestä vähempiarvoista. Ihmisten sitoutuminen toisiinsa on suhteen turva, eikä heidän tarvitse etsiä hyväksyntää ja virallistamista ulkopuolisilta, jos eivät sitä halua. Elinikäinen suhde ei välttämättä ole yhtään laadukkaampi tai enemmän Jumalan tahdon mukainen kuin kuukauden pituinen suhde. Suhteita ei pidä arvottaa niiden pituuden mukaan. Tästä ja monesta muustakin Katekismuksen kohdasta käy ilmi, ettei heteroidenkaan seksielämä ja suhteet ole kirkkomme oppiniekkojen arvostelulta turvassa, elleivät täytä heidän keksimiään normeja.
Edes käsky ei koske teitä
Seuraava kohta kuuluu: “Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa. Käskyn piiriin kuuluu koko ihmisen elämänkaari. Rakkaudesta ja vastuusta irrotettu seksuaalisuus orjuuttaa ihmistä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia.” (Katekismus, 1999, s. 20) Jos ihmisen koko elämänkaari kuuluu tämän käskyn piiriin, se antaa ymmärtää, että aviorikoksen voi tehdä vauvana, lapsena ja nuorenakin. Lisäksi tästä voi ymmärtää, että käsky ja sen rikkomisen mahdollisuus koskee vain avioliitossa olevia heteroita. Eikö siis muissa parisuhteissa voi tehdä aviorikosta, vaikka pettäisit esimerkiksi avopuolisoasi tai seurustelukumppaniasi?
Katekismuksen selityksessä on ainoastaan yksi lause, jonka eettinen ohjeistus kuuluu osittain tämän käskyn piiriin: “Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa”. Tässäkin onnistutaan jättämään monimuotoisuus huomioimatta ja lisäksi selventämättä keille kaikille avioliiton suojeleminen oikein kuuluu. Muut kuin heteroavioliittolaiset suljetaan pois jopa käskyn ikeestä. Tässä yhteydessä seksuaalisuuden toteuttamisen maininta antaa ymmärtää, että kuudes käsky liittyy nimenomaan seksuaalisella kanssakäymisellä pettämiseen, vaikka selityksen pitäisi olla paljon laajempi ja pohtivampi. Kulttuurissamme ‘Älä tee parisuhderikosta’ käskyn muotoilu voisi olla ymmärrettävämpi, samalla heijastaen suhteiden monimuotoisuuden todellisuutta.
Avioero yhä aviorikos?
Seuraavaksi Katekismuksessa puidaan avioliiton rikkomista. Miksi avioeroa käsitellään tämän käskyn selityksessä? Onko avioeroon päätyminen kirkon mielestä yhä aviorikos? Katekismus selittää: “Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakenteita. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon.” (Katekismus, 1999, s. 20) Aika moni avioliitto särkyy, mutta niin särkyvät monet muutkin suhteet. Myös muiden parisuhteiden kuin avioliiton särkyminen haavoittaa ihmistä ja horjuttaa elämän perusrakenteita. Ero voi myös olla hyväksi yksilölle, parille tai koko perheelle, jos suhde ei enää vain toimi tai siitä on tullut osapuolia vahingoittavaa. On tärkeää, että avioerosta ei tehdä jotakin, mikä rikkoo tätä käskyä vastaan. Avioero voi olla vaikea asia, mutta myös monen kohdalla elämän tosiasia. Asiasta, jolle ei voi mitään, ei pidä tehdä syntiä. Ennen kaikkea se on asia, joka ei kuulu kirkon opetuksesta päättäville. Kuudetta käskyä voidaan ymmärtää rikottavan silloin, kun puolisoa/kumppania jollakin tavalla petetään tai vahingoitetaan. Avioero perustuu kahden ihmisen päätökseen erota ja eroamista tapahtuu myös muissa parisuhteissa, eikä se ole pettämistä tai vahingoittamista itsessään.
“Kirkon opetuksesta päättävillä ei ole oikeutta arvostella ja tuomita ketään, oli liitto sitten ensimmäinen tai kolmas, tai ylipäätään tuomita eronneita.”
Katekismuksen selityksen mukaan uudelleen avioituminen vaikuttaa vaativan vastuullisempaa ja vakavampaa päätöstä kuin ensimmäinen liitto: “Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta.” (Katekismus, 1999, s. 20) Toiseen liittoon astuvaa muistutetaan erityisestä armon ja anteeksiantamuksen tarpeesta. Ilmeisesti hän on jollakin tavalla huonompi ja syntisempi ensimmäiseen liittoon astuviin nähden siitä syystä, että hänen aikaisempi liittonsa on rikkoutunut. Aivan kuin hän olisi tehnyt jotakin väärin ja siihen tulee anoa armoa ja anteeksiantoa. Kirkon opetuksesta päättävillä ei ole oikeutta arvostella ja tuomita ketään, oli liitto sitten ensimmäinen tai kolmas, tai ylipäätään tuomita eronneita.
Oppi päivitykseen ja päivitys kirjankansien väliin
Tiivistetysti kirkkomme Katekismus opettaa, että on vain cis-miehiä ja -naisia (cis = sukupuoli-identiteetti vastaa heidän syntymässä saamaansa biologista sukupuolta). Seksuaalisuuden ainoa muoto on heteroseksuaalisuus ja sen toteuttaminen kuuluu avioliittoon. Avioliitto on ainoa parisuhdekategoria ja se on heteroita varten. Heteroavioliitto on perheen perusta, muulle perustalle sitä ei voi laskea. Kirkko tietää minkälainen seksielämä on sinulle hyväksi. Se tietää varoittaa sinua, että jos olet astumassa uuteen liittoon se ei ole ensimmäisen arvoinen ja vaatii sinulta erityistoimenpiteitä. Kuudes käsky koskettaa vain aviopuolisoiden toimintaa. Katekismus siis opettaa, että käskyn rikkominen ei koske niitä, jotka eivät ole heteroavioliitossa. Millä tavalla tämä käskyn selitys vastaa todellisuutta tai heijastaa Jeesuksen antamia ‘älä tuomitse toista’ ja ‘rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi’ -käskyjä? Ei millään tavalla. Siinä myös epäonnistutaan keskittymään itse käskyn merkitykseen.
“Monimuotoisuus on jo todellisuutta yhteiskunnassa ja kirkossamme. Tämän todellisuuden kieltäminen ei ole sen enempää tieteellistä kuin kristillistäkään. ”
Katekismuksen opetus on luonnon ja inhimillisen todellisuuden vastaista. Se, että Katekismuksen opetus parisuhteista jättää ulkopuolelleen inhimillisen todellisuuden moninaisuuden, on tulkittavissa niin, että ne ovat jollakin tavalla Jumalan ja kirkon silmissä sekä normit täyttäviin ihmisiin verrattuna vääriä, luonnottomia, syntisiä, virheellisiä, epäonnistuneita, epäaitoja, eriarvoisia, olemattomia tai arvottomia. Fundamentalistiseen raamatuntulkintaan perustuva ja kirkkomme toiminnan kannalta epäoleelliseen aikaansa sidotun oppiaineksen pitäminen sopivana palvelemaan aikamme kristittyjä on röyhkeää. Monimuotoisuus on todellisuutta yhteiskunnassa ja kirkossamme. Sen kieltäminen ei ole sen enempää tieteellistä, teologia mukaan luettuna, kuin kristillistäkään. Kirkon opetus ei voi olla uskottavaa, ellei sen perspektiivi ole lähtökohtaisesti inhimillinen todellisuus.
On uskomatonta, että tämä Katekismuksen kohta on edelleen 17 vuoden jälkeen opillisen linjauksen punainen lanka. Vielä uskomattomampaa on, että tällaista oppia joudumme pakkotunnustamaan kirkkomme jäseninä. On aika uudelle Katekismukselle. Vetoankin uuden Katekismuksen kirjoittamisen puolesta, jossa näkyisi laadukkaan teologisen osaamisen koko kirjo, relevantti luterilaisuuden perintö ja inhimillisen todellisuuden huomioiminen ja kunnioittaminen. Katekismus kirkolle, joka on meidän kaikkien kirkko.
Uuden Katekismuksen odotuksen toivossa,
Leevi N.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti