torstai 31. tammikuuta 2019

Kirkkoa johdetaan pelolla



 Mitä lähemmäs työelämään siirtymistä tulen, sitä enemmän minua pelottaa. Nuorena seksuaalivähemmistöön kuuluvana naisena en voi ikinä tietää, kuinka paljon ja millaista asiatonta kohtelua tai hengellisen vallan väärinkäyttöä tulee kohtaamaan. Jos nyt hakisin pappisvihkimystä, ei olisi montakaan piispaa, joihin luottaisin niin paljon, että uskaltaisin asettua prosessiin kuuluvaan kahdenkeskiseen tilanteeseen heidän kanssaan.

Kirkon virallisessa diskurssissa toistuu ajatus siitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua seurakunnassa. Kaikki ovat tervetulleita. Huomaamatta jää, että tällaisten väitteiden esittäjät ovat voittopuolisesti keski-ikään ehtineitä miesoletettuja, joilla on korkea asema kirkon hierarkiassa. On helppo sanoa, että syrjintää ei ole, jos siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Ja jos pesee kätensä sorrosta, jota itse harjoittaa.

Elän hengellisessä yhteisössä, jossa juuri kukaan ei uskalla julkisesti puolustaa minua. ”Julkisesti” on tässä avainsana – suljettujen ovien takana hyväksyntä kyllä näkyy ja tuntuu. Mutta jos otan julkisessa ahdistavassa tilanteessa puheeksi väärän kohtelun, en voi luottaa, että nekään, joiden tiedän olevan puolellani, uskaltavat seisoa selkäni takana. Erityisesti monet kirkon työntekijät kokevat olevansa puun ja kuoren välissä. Omatunto kehottaa kohtelemaan kaikkia tasaveroisesti, vihkimään samaa sukupuolta olevia, tekemään tilaa moninaisuudelle. Silti seurakuntien arki on pitkälti vanhojen mallien toistoa, ja näkymätön kipu jää näkymättömäksi.

Kirkossa pelätään johtajia. Työntekijät pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Pelko on aiheellista, kun katsoo eri hiippakuntien reaktioita esimerkiksi pappeihin, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia. Piiloon jää lukuisia muita esimerkkejä keinoista, joilla muita kuin miesoletettuja työntekijöitä kontrolloidaan. Alalle valmistuvat pelkäävät, että töitä ei saa, jos jättää verkkoon jälkiä tasa-arvon kannattamisesta. Tämäkin pelko on todellinen, sillä jo pelkästään naissukupuoli usein viivästyttää ensimmäisen työpaikan saamista. Kesätöissä seksuaalinen häirintä, asiaton käytös ja syrjintä eri muodoissaan ovat yleisiä.

Kaikkein haavoittavinta on se hienovarainen elekieli, jolla naisoletetut, transihmiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat riisutaan toimijuudesta. Esirukouksessa rukoillaan, että avioliitto pysyisi miehen ja naisen välisenä. Avioliittoon kuulutettujen kohdalla viikko toisensa jälkeen kiitetään Jumalaa siitä, että hän on ”antanut avioliiton lahjaksi miehelle ja naiselle”. Hallinnossa toteutetaan essentialistisia ”sukupuolten tasa-arvoon” liittyviä säännöksiä ilman, että kukaan kyseenalaistaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Sateenkaari-ihmisenä ja naisena tunnen kirkkoa kohtaan vihaa. Jos seurakunnan toimintaan osallistuminen aiheuttaa ajoittain itsetuhoisia ajatuksia, se ei voi olla kaikille tasavertaista. Olen korviani myöten täynnä hyvien ihmisten hiljaisuutta, joka johtuu johtajien kontrollivallasta. Tunnen suurta surua niiden lasten ja nuorten puolesta, jotka kohtaavat rajua binääristä sukupuolittamista ja hengellistä väkivaltaa seurakunnan toiminnassa. Katarina Alangon tutkimuksen mukaan alle prosentti sateenkaarinuorista ajattelee, että uskonnollisen yhteisön suhtautuminen heihin on positiivista.[1] Kirkossa ei ole työsuojelupuhelinta, jonne kuka tahansa seurakuntalainen tai kirkon toimija voisi soittaa, kun kohtaa järkyttäviä tai ahdistavia hengellisiä tilanteita.

Onko kirkon tavoite tosiaan se, että sateenkaari-ihmiset kohdataan ensi kertaa, kun he ovat mahdollisesti tehneet itsemurhan ja makaavat arkussa siunauskappelissa? Onko ”kaikille avatun pappisviran” tarkoitus olla käytännössä auki lähinnä cisheteromiehille, jotka hymistelevät seksistisille vitseille rippileirillä?

******

Arvaan, että joku ruudun takana ajattelee nyt, että kirjoittajan kannattaisi hankkia ahdistukseensa ammattiapua. Kannattaisi käsitellä omat huonot kokemukset ja siirtyä elämässä eteenpäin. Ikävä kyllä se ei käy niin helposti. Keskusteluavulla on oma korvaamaton roolinsa, mutta se ei yksin ole ratkaisu ongelmaan. Valtava joukko ihmisiä jakaa samankaltaisen kokemustodellisuuden kuin minä. Ongelma ei ole meissä. Se on syvällä kirkon rakenteissa, ja sen nimi on pelolla hallitseminen. Vaikenemisen kulttuuri ei ole järkisyin perusteltavissa.

Minä en aio tukahduttaa vihaani. Kuolen, jos suljen sisääni kaiken, mitä minä ja kaikki muut kirkon marginalisoimat olemme kokeneet ja yhä koemme. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että sorrettujen tulisi vaieta seurakunnassa. Sen sijaan siellä sanotaan: ”Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.” (Sananl. 14:31)

Minut on lapsena kastettu. Ennen kaikkea: minä olen syntynyt tähän maailmaan, vapaana ja tasavertaisena. Jumala on luonut minut, joten mikä voi erottaa minut hänestä? ”Ei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

Ei minua ole luotu vaikenemaan. Eikä sinua. Jumala on antanut meille tunteet, jotta niiden avulla rakentaisimme hänen valtakuntaansa, oikeuden ja totuuden valtakuntaa, jossa miekat taotaan auran teriksi. Toivoisin, että jokainen Kristuksen ruumiiseen liitetty ymmärtäisi sen hiljaisen kivun, jota kristityt sisarukset edellä kuvatuista syistä tuntevat. Myötätunto osoittaa meille tien, jota kulkemalla voimme tulla perheeksi, jossa kukaan ei satuta toista. Rakastaminen vaatii rohkeutta, mutta niinhän se Jeesuksen ristintiekin aikanaan vaati.

Teksti: Saga Boberg
Kirjoittaja opiskelee teologiaa Itä-Suomen yliopistossa.


[1] Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? Alanko, Katarina 2014: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 146, verkkojulkaisuja 72 & Seta, Seta-julkaisuja 23. Suomennos Kaljunen, Olavi. 33.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

TARINA ROHKEUDESTA - ja kohtaamisesta.


Osallistuin viime vuoden marraskuussa ekumeeniseen TRO & FEMINISM –seminaariin Göteborgissa Nordisk ekumenisk kvinnokommittéen  (NEKK) jäsenten kanssa. Yhtenä punaisena lankana seminaarin puheenvuoroissa oli ajatus sovinnosta feministisenä strategiana eli kuinka me haavojamme kantaen voimme luoda sovinnon ilmapiiriä yhteisöissämme. Seminaarin puhujilla oli yhteinen haave maailmasta, joka olisi kaikille. Tro&Feminism –seminaarin järjestäjinä olivat mm. Ruotsin kirkko ja Ruotsin ekumeeninen naisjaosto. Sherin Khankan oli kutsuttu seminaariin puhujavieraaksi kertomaan musliminaisena oma tarinansa. Sain mahdollisuuden haastatella Sherinia henkilökohtaisesti ja esittelen tässä hänen puheenvuoronsa.

Seminaarin ohjelma löytyy täältä: www.kristenfeminism.se.


                        

TARINA ROHKEUDESTA - kohtaamisen tärkeys.

Rauhallista varmuutta olemuksellaan huokuva Sherin Khankan tietää, että hän on todella tehnyt historiaa. Suomalais-syyrialaiset sukujuuret omaava Sherin on erityisen onnellinen siitä, että hän on ensimmäisenä pohjoismaalaisena naisena saanut mahdollisuuden perustaa naisille ovet avoinna pitävän Mariam -moskeijan Kööpenhaminaan, Tanskaan. Vuonna 2016 perustettuun moskeijaan ovat tervetulleita kaikki miehet ja naiset seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Sherin kertoo, että myös eronneet ovat tervetulleita. Muslimien pyhäpäivänä perjantaisin Mariam - moskeija on avoinna vain naisille, mutta myöhemmin illalla ja muina viikonpäivinä myös miehille. 



43-vuotias Sherin on femimam eli naisimaami. Hän on opiskellut mm. uskontososiologiaa sekä Damaskoksen että Kööpenhaminan yliopistoissa.  Maailmalla naisimaameja on muutamia esimerkiksi Saksassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Afrikassa. Koraanissa naisimaameista ei mainita mitään, mutta siellä kuitenkin sanotaan, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia (equal). Sherin kertoo, että kun muslimit kieltävät naisimaamin, he seuraavat 2. Kalif Omarin oppia eivätkä Muhammedin oppia. Sherinin tavoitteena on osoittaa ihmisille, että islam on rauhaa rakastava uskonto. Hän toivoo, että ihmiset näkisivät avoimemman puolen islamista uskontona.

Sherin Khankan on kirjoittanut neljä kirjaa. Hänen uusin kirjansa Nainen on islamin tulevaisuus on vain vähän aikaa sitten julkaistu Ranskassa ja Englannissa sekä nyt myös Suomessa. Sherin uskoo, että islamin tulevaisuus on nainen. Asiat eivät muutu, jos ei ole rohkea ja ota sitä ensimmäistä tärkeää askelta. Kohtaaminen kasvoista kasvoihin on paras tapa oppia tuntemaan toinen ihminen. Sherinin mukaan se on myös paras tapa saada aikaan muutosta sekä kehitystä ja mennä eteenpäin. Sherin antaa seminaariin osallistuneille tehtäväksi katsoa minuutin ajan aivan hiljaa silmiin toista henkilöä, jota ei tunne entuudestaan. Kuinka paljon näin voikaan oppia tuntemaan toisesta ilman puhetta, vain katsomalla toista silmästä silmään. Sherin kertoo, että Jumalan puhe on hiljaisuuden kieltä. 

Sherin Khankanin isä on Damaskoksen vanhasta kaupungista kotoisin oleva syyrialainen muslimi, joka tuli Tanskaan poliittisena pakolaisena. Sherinin isä oli matkalla Ruotsiin ja hänen oli tarkoitus vain kulkea Tanskan läpi. Hän kuitenkin ihastui Tanskassa oleviin jouluvaloihin ja halusikin asettua sinne. Sitten hän tapasi kristityn naisen, Sherinin äidin. Saarijärveltä Keski-Suomesta kotoisin oleva Sherinin äiti oli lähtenyt Tanskaan töihin sairaanhoitajaksi. Sherinin vanhemmat juhlivat tänä vuonna 46-vuotishääjuhlaa. Sherin kertoo, että hänen vanhempiensa avioliitto on ollut hänelle hyvin tärkeä esikuva.  Sherinin isä on aina kohdellut hyvin perheen naisia. Sherin kertoo hymyillen, että hänen isänsä on myös pilke silmäkulmassa sanonut, että ”the perfect man is a woman”. Tätä taustaa vasten ei taida olla mikään ihme, että Sherinistä on tullut feministi ja naisten oikeuksien puolestapuhuja.  

Sherin esittää parisuhteeseen liittyviä esimerkkejä asioista, joihin hän toivoo muutosta. Esimerkiksi Koraanissa sanotaan, että miesmuslimi voi avioitua juutalaisen tai kristityn kanssa, mutta Koraanissa ei sanota, että nainen voisi avioitua toiseen uskontoon kuuluvan kanssa. Toinen epätasa-arvoinen lain kohta koskee avioeroa. Koraanin mukaan muslimimies voi erota, mutta musliminainen ei voi erota eli avioero tulee aina tulla virallisesti miehen aloitteesta. Sherin kertoo, että nyt tehdään työtä sen eteen, että lakia voitaisiin muuttaa.

Sherin korostaa perheen merkitystä. Ihmisen elämän – naisten ja miesten elämän - olemisen juuret ovat omassa perheessä. Merkitsevää ja ratkaisevaa on se, kuinka meitä perheessä kohdellaan ja kuinka meidän annetaan siellä elää. Sherinin oma lapsuus oli onnellinen. Hänen kristitty äiti oli tärkeä esikuva ja roolimalli, kuten myös suomalainen isoäiti Eeva, kahdeksan lapsen äiti. Kahden tytön ja kahden pojan äiti Sherin toivoo, että hänen omat lapset voisivat kasvaa niin, että he voisivat ’olla mitä syvimmiltään ovat’ sen sijaan, että hän sanoisi heille mitä heidän pitäisi olla. Parasta olisi se, että voisi itse olla esimerkkinä lapsille omalla elämällään ja omilla tekemisillään. Rakkaus tulee usein näkyväksi juuri rakkauden teoissa, kertoo Sherin. Enemmän tällaisia tekoja ja sanojen muuttumista teoiksi. Sherin toivoo myös, että naiset saisivat useimmin mahdollisuuden palvella erilaisissa hengellisissä yhteisöissä.


Sherinin on kokenut henkistä ja hengellistä väkivaltaa, jonka seurauksena hän on tuntenut surua, kipua, tuskaa, häpeää ja pelkoa. Sherin kertoo, että tuo kokemus väkivallasta aiheutti hämmennystä erityisesti, kun häntä oli omassa perheessä kohdeltu hyvin ja hän oli saanut sieltä perintönä hyvän itsetunnon. Sherinin suru on kääntynyt voitoksi. Hän on ollut vahvasti mukana työssä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä. Sherin katsoo läsnäolevasti ja puhuu selkeästi. Hän kertoo, että jos hän ei olisi tuota kaikkea kokenut, hänestä ei olisi tullut se mikä hän on juuri nyt tänä päivänä. Hän on rohkea nainen.





 Teksti ja kuva:
Saija Kainulainen

maanantai 4. kesäkuuta 2018

7 Spotify-soittolistaa!

Olemme tehneet peräti seitsemän eri Spotify-soittolistaa elämääsi piristämään! Tallenna listat omaan Spotify -kirjastoosi, niin löydät ne helposti. Musiikkityylien ja sanoitusten sisällön suhteen skaala on todella laaja.

Näille listoille valitut kappaleet ovat paitsi ihanaa musiikkia, myös sanoituksiltaan mm. LGBT+ ystävällisiä, vaikkakaan emme takaa että samojen artistien muut kappaleet erityisesti olisivat. Osa kappaleista on selkeästi feministisiä, osa kristillisiä, osa antaa ensikuulemalla enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sellaista hyvä taide on!

Iloitsemme moninaisuudesta! Siksi listat ovat nimeltään:
Ajatteleva Feministinen Kirkko
Voimakas Feministinen Kirkko
Bailaava Feministinen Kirkko
Elävä Feministinen Kirkko
Hempeä Feministinen Kirkko
Rento Feministinen Kirkko
Raju Feministinen Kirkko

Toivotamme antoisia hetkiä näiden listojen parissa. Mikäli sinulla on listoista mitään kommentoitavaa tai päivitystoiveita, ota rohkeasti yhteyttä Feministiseen Kirkkoon tai arto.leinonen@evl.fi.


Ajatteleva Feministinen Kirkko

Erityisesti rap ja rnb -painotteista meininkiä. Niihin hetkiin, kun haluat antaa aivoillesi ja sielullesi ajattelemisen aihetta.
https://open.spotify.com/user/1162552466/playlist/4yrBirkBWgSQECLFTsPADs


Voimakas Feministinen Kirkko
 
 
Hyökyaallon lailla ylitsevyöryäviä musiikkiteoksia. Laita soimaan kun maailma murjoo - ja nouse pystyyn voittajana!
https://open.spotify.com/user/1162552466/playlist/71TvIvDMCh0lKnXUPeczuA


Bailaava Feministinen Kirkko
 
 
Bileet! Tanssia ja iloa!
https://open.spotify.com/user/1162552466/playlist/6SXBC8jGpR1fkw1gbaOIHc


Elävä Feministinen Kirkko
 
Lauluja surusta ja toivosta, tästä kaikesta mitä elämäksi kutsutaan. Iisiä poppia ja rehtiä tunnelmaa.


Hempeä Feministinen Kirkko

Rauhallinen lista täynnä uskoa, toivoa ja rakkautta.
https://open.spotify.com/user/1162552466/playlist/06K0ntldxV9c5vhI6iK8sk


Rento Feministinen Kirkko
 
 
Tuhteja reggaebassolinjoja rentoihin illanviettoihin. Keinu rytmin mukana ja keskity elämän hyviin asioihin!


Raju Feministinen Kirkko

Särökitaralla ryyditettyä raskaampaa musiikkia. Metallia, rokkia, punkkia, skata. Muutos maailmaan tehdään nyt!

https://open.spotify.com/user/1162552466/playlist/5ThYzaOjdXmgKmbq9pPrVW

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kenet me suljemme ulos?


Opiskelen seksuaalikasvattajaksi. Alkuvuodesta kurssilla pohdimme ulossulkevaa ja moninaisuuden sisällyttävää puhetta erilaisten tehtävien muodossa. Yhtenä tehtävänä oli laatia tarkoituksella mahdollisimman normittava ja ulossulkeva puheenvuoro. Normittava ja ulossulkeva puhe kulkevat usein käsi kädessä. Käytän itsekin näitä termejä limittäin, lomittain ja ristiin. Jos huomaat raastavan epäkohdan tavassa, jolla käytän näitä termejä, pyydän että kerrot asiasta kommenttikentässä. Dialogi on aina tervetullutta.  

Ulossulkevalla puheella tarkoitetaan puhetta, joka sulkee sanomansa ulkopuolelle ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolen, sukupuolettomuuden tai muun ominaisuuden vuoksi. Ulossulkevassa puheessa käytetään sanoja, joihin voi samaistua vain osa ihmisistä, yleensä enemmistö. Monenlaiset vähemmistöt jäävät usein tämän puheen ulkopuolelle tai heitä koskeva puheenosio on jo itsessään etäinen ja ulkoistava. Tässä kirjoituksessa keskityn seksuaalivähemmistöjä ja sukupuolivähemmistöjä ulkoistavaan puheeseen.

Normittavalla puheella tarkoitetaan puhetta, joka ei anna tilaa muulle kuin tavanomaisimmalle elämäntarinalle. Normittava puhe nimensä mukaisesti tunkee kaikki ihmiset vallitsevien normien sisälle. Kärjistettynä siis oletetaan, että kaikki puhetta kuuntelevat tai kirjoitusta lukevat ovat cis-sukupuolisia* heteroita, jotka kuuluvat lapsiperheeseen ja joilla on punainen tupa ja perunamaa. Tai oletetaan että ainakin he haluavat kaikkea tätä. Normeista poikkeavia tarinoita ei ole olemassa tässä tilassa, ja näin normittava puhe sulkee ulkopuolelle vähemmistöt. Vaihtoehtoisesti normeista poikkeavat tarinat ovat paheksuttuja. Normittavuus koskee myös sukupuolirooleja ja ”oikeita tapoja” ilmaista sukupuoltaan.  

Normittava ja ulossulkeva puhe sulkee ulkopuolelle esimerkiksi homot ajatuksella, että ”homoja on olemassa, mutta kukaan täällä olevista ei ole homo” tai ”ne homot ovat tuolla jossain”. Tällä tavalla luodaan näkymätön muuri ”meidän (normaalien)” ja ”niiden (poikkeavien)” välille. Eihän kukaan noin sano, tai tuolla tavalla julmasti jaa ihmisiä normaaleihin ja poikkeaviin, eihän? Toivottavasti ei. Silti jaottelemme ihmisiä "meihin" ja "niihin" rivien välissä ja vielä hyvin usein.

Normittava ja ulossulkeva puhe on erittäin yleistä juuri sen takia, että sitä käytetään huomaamatta. Joskus huomaamme jälkeenpäin, että tuli käytettyä erittäin heteronormatiivista puhetta, vaikka ajatus oli hyvä. Hyvä esimerkki tästä on erään puhujan lausahdus seksuaalikasvatuksen luennolla:
”On hyvä opettaa seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta jo pienestä pitäen, sillä aina on myös niitä, jotka kokevat olevansa esimerkiksi homoseksuaaleja…”
Tarkoitus oli hyvä, mutta samalla hän tuli sulkeneeksi homoseksuaalit ulos koko luentosalista.

Palatakseni tehtävänantoon jonka saimme kurssilla. Eräs opiskelija kertoi etsineensä ulossulkevaa puheenvuoroaan varten inspiraatiota netistä. Häntä suretti se, miten helposti inspiraatiota löytyi. Kysyimme, mistä hän haki mallia normittavaan puheeseen. Hän kertoi, että seurakuntien sivuilta sitä löytyi helposti ja nopeasti. Varsinkin rippikoulusuunnitelmat ovat erinomaisen heteronormatiivisia. Tunsin vihlaisun sisälläni. Onko meidän kirkkomme tosiaan sellainen, joka sulkee ihmisiä ulkopuolelleen pelkästään sanoilla. 

Viime viikolla avattiin kysely sateenkaarikansan kokemuksista kirkosta ja seurakunnasta. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa sateenkaarikansan kokemuksia kirkosta ja seurakunnasta ja niihin liittyvistä turvallisuuden tai turvattomuuden kokemuksista. Kyselyyn toivotaan vastauksia, vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon tai vaikka olisi aktiivisesti seurakunnan toiminnassa mukana. Vastata saa anonyymisti.

Toivon sydämestäni, että ihmiset vastaavat kyselyyn rehellisesti ja itse ainakin odotan innolla kyselyn tuloksia. Lisäksi tietenkin odotan, että kyselyn tulokset otetaan valtakunnallisesti huomioon seurakuntien toiminnassa. Toivon, että jokainen seurakunta, seurakuntalaiset sekä seurakunnan johto, ottavat kyselyn tulokset tosissaan. Jos seurakunta aikoo toteuttaa tehtäväänsä ja sisällyttää kaikki ihmiset evankeliumin ääreen, on nyt aika tehdä töitä moninaisuuden huomioon ottamiseksi.
Loppuun lisään vielä pätkän keskustelusta, jonka kävin erään seurakunnan kirkkoherran kanssa.

”Oletko kuullut Feministinen kirkko- nimisestä yhteisöstä?”
”Olen kuullut. Olen melko ristiriitaisella kannalla asian suhteen. Mielestäni ei ole tarvetta Feministisen kirkon kaltaiselle yhteisölle, koska tasa-arvon ja vähemmistöjen puolustamisen pitäisi sisältyä oletusarvona kirkon sanomaan ja seurakuntien toimintaan.”

Minä olen sitä mieltä, että työsarkaa on vielä. ”Pitäisi sisältyä” ei tarkoita, että todellisuudessa moninaisuus luontevasti huomioitaisiin kirkossamme.

Normit eivät ole syntyneet itsestään. Me olemme luoneet normit. Hyvä uutinen on, että me voimme myös osaltamme purkaa normeja. Vastuu on sinulla. Kiinnitä huomiota sanoihin, joita käytät. Kouluta itseäsi sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Sisällytä moninaisuus. Tiedosta, että olettamuksien  pohjalta puhuminen ja toimiminen satuttaa. Sen sijaan, että koulutat itseäsi Wikipedialla tai googlettamalla, suosittelen tutustumaan kirjoihin Kaunis ihminen – Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kohtaaminen seurakunnissa (2017) ja Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä (2018). Ajantasainen ja asiallinen tieto on kaikkien oikeus.



Kaakinen
Kirjoittaja työskentelee evankelis-luterilaisen seurakunnan varhaiskasvatuksessa ja opiskelee Sexpo-säätiön seksuaalikasvatuskoulutuksessa.

*cis-sukupuolinen: Sanaa cis käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys ‘tällä puolen’ ja ‘toisella puolen’. Cismies on syntymässä määritelty mieheksi. Cisnainen on syntymässä määritelty naiseksi. Lähde: Setan sateenkaarisanasto Katso myös: Transtukipiste/hlbtiq-sanasto

  

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sodoman synti

Sisältövaroitus: homofobia, rasismi, seksuaalinen väkivalta

Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään.
·       Hesekiel 16:49-50

Tarina Abrahamista, tämän veljenpojasta Lootista ja Lootin perheen kotikaupungista (1. Moos. 18:16-19:30) on varmasti yksi väärinymmärretyimpiä kohtia Raamatussa. Monet kohtaan törmänneet ovat tarttuneet sen sanoihin kuin aseisiin, kun on ollut puhe homoudesta. Sodoman kaupungin miesten käytöstä on usein luultu homoseksuaaliseksi. Näin kohta, jossa jopa Raamatun itsensä mukaan (ks. ylläoleva lainaus Hesekielin kirjasta) on kyse äärimmäisestä, tietoisesta epävieraanvaraisuudesta, on muuttunut lyömäaseeksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tarina menee näin: Abrahamin veljenpoika Loot on asettunut Sodoman kaupunkiin asumaan perheensä kanssa. Eräänä iltana kaupunkiin tulee kolme miestä, jotka Loot pyytää viettämään yön luonaan. Kun kaupungin miehet kuulevat vieraista, he ryntäävät Lootin talolle. He huutavat oven edessä:

"Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!"

Jumala ei anna näin tapahtua. Yön pimettyä Loot pakenee perheineen kaupungista. Kolme vierasta, jotka todellisuudessa ovat enkeleitä, saavat vahvistuksen kuulemalleen. Heidät on lähetetty tutkimaan Sodomasta lausuttuja syytöksiä, ja ne ovat osoittautuneet tosiksi. Sodoma on juuri niin julma paikka kuin he ovat kuulleet. Vielä samana yönä Jumala tuhoaa kaupungin ja kaikki sen asukkaat. Vain Loot tyttärineen pääsee pakoon. Kokemuksen traumatisoima Loot ei enää uskalla asettua asumaan uuteen kaupunkiin vaan valitsee kodikseen mieluummin luolan.

Huomionarvoista tilanteessa on, että Loot on itsekin ulkopuolinen kaupungissa: maahanmuuttaja, kotoisin Kaldean Urista. Sodoman on tulkittu sijainneen nykyisen Kuolleenmeren alueella. Ur taas sijaitsi Persianlahden rannalla, 500 kilometriä länteen Sodoman oletetusta sijainnista.

Sodomalaiset miehet siis kuulevat, että kaupungissa asuva maahanmuuttajamies on saanut vieraita. Ilman sen kummempaa pohdintaa he ryntäävät Lootin talolle aikeenaan tehdä vieraille seksuaalista väkivaltaa. Kun Loot yrittää panna vastaan, miehet huutavat:

"Pois tieltä! Tuo yksi on tullut muukalaisena tänne asumaan, ja hän pyrkii jo määräilemään meitä. Nyt sinun käy vielä pahemmin kuin noiden miesten!"

Kuulostaa hälyttävän tutulta, että miesten väkivaltainen uho kohdistuu juuri maahanmuuttajamieheen ja hänen vieraisiinsa. Kyseessä ei tietenkään ole homoseksuaalisuuden ilmaus vaan seksuaalisella väkivallalla, joukkoraiskauksella uhkailu. Miehethän sanovat itsekin, että vieraiden miesten käy pahasti, ja Lootin “vielä pahemmin.” Ilmiö, joka uhkausten taustalla on, ei ole seksuaalisuus vaan muukalaisvihamielisyys, rasismi.

Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta mitään, koska käsitettä ei kirjojen syntyaikana tunnettu. Homoutta käsitteenä ei vastusteta eikä puolusteta. Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kuuluisia samansukupuolisia pareja tietenkin on, esimerkiksi Daavid ja Jonatan:

“Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!" Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään.” - 1. Sam. 20:16-17

Daavid sanoi:
“Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan.
Sinä olit minulle rakas.
Minulle oli sinun ystävyytesi
naisen rakkautta ihanampi. - 2. Sam. 1:26

Nyt joku voi sanoa, että ystäviähän nämä miehet olivat eivätkä rakastavaisia! Ja niinkin voi ajatella. Emme saa koskaan tietää, kumpi oli kyseessä - tuhansien vuosien takaisten tekstien tulkitseminen on aina arvailua.

Hyvinkin helposti todennettava muukalaisvihamielisyys sen sijaan elää ja voi Raamatun lehdillä hyvin. Se ei kuitenkaan koskaan ole hyväksyttyä vaan pikemminkin tuomittava ominaisuus.

Samasta tuomittavasta muukalaisvihamielisyydestä kertoo Toisen Mooseksen kirjan alku. Siinä israelilaiset ovat päätyneet Egyptiin nälänhätää pakoon - he ovat siis kuin nykyajan ilmastopakolaisia. Ilmapiiri heitä kohtaan on vihamielinen:

“Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. - - Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajia, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä. Heidät pantiin rakentamaan Pitomin ja Ramseksen kaupungit, joihin tuli faraon varastot. Mutta mitä enemmän heitä sorrettiin, sitä enemmän he lisääntyivät ja sitä laajemmalle he levisivät, niin että egyptiläiset alkoivat vihata heitä. He pakottivat lopulta israelilaiset orjikseen ja katkeroittivat heidän elämänsä ankaralla työllä, laastin- ja tiilenteolla ja raskaalla maatyöllä, kaikenlaisella pakkotyöllä.” (2. Moos 1:8-14)

Egyptin kuninkaan kohtalo on kuitenkin karu; sorretut kääntyvät sortajaansa vastaan ja meri huuhtoo kuninkaan sotavaunut tiehensä. Samoin käy Sodoman väkivaltaisille miehille: tuli peittää heidät alleen.

Raamatun sanoma on harvoin suunnattu tyytyväisille, menestyville ja etuoikeutetuille. Päinvastoin se on lupaus vapaudesta niille, joita elämänsä onnistujat kolhivat viedessään puheenvuorot palavereissa, pullat kahvipöydässä ja palstatilan vähemmistöjä koskevassa keskustelussa.

Jokaisessa meistä on näitä molempia. Ripaus niin etuoikeutettua kuin kolhittua, sortajaa kuin sorrettua. Siksi myös Raamatun lupaukset vapaudesta koskettavat jokaista.

Ajattelen kuitenkin itse, ettei minun käy päinsä jäädä vain tunnelmoimaan Jumalan lupauksien äärelle. On tehtävä työtä, tehtävä parannusta. Se, mikä minussa on kolhittua, ansaitsee tilaa ja vapautta hengittää; ja se, mikä minussa on etuoikeutettua, minun on tunnistettava, käsiteltävä ja tehtävä mahdollisuuksien mukaan vaarattomaksi, etten olisi esteenä toisten vapaudelle.

Lopuksi vielä profeetta Jesajan (Jes. 58:6-8) esimerkki parannuksen tekemisestä:

että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.

PS. Jos sinun on vaikea kuvitella, millä tavoin saattaisit olla etuoikeutettu, suosittelen lämpimästi tutustumista harjoitukseen nimeltä etuoikeuskävely.


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hyväntekijät viimeisellä tuomiolla

Tasaisin väliajoin kuulen puheenvuoroja, joissa painotetaan kirkon toiminnan olevan evankeliumin sanallisessa julistamisessa. Ajatus jatkuu yleensä siten, että sosiaalinen työ, yhteiskunnalliset kannanotot tai hyväntekeväisyys ovat evankeliumin julistamisen vastavoima. No, ehkei sentään vastavoima mutta vähintäänkin este tai harhautus johon kirkko ei saa kaatua. Yhteiskuntaan keskittyminen muka vesittäisi kirkon sanoman. Kirkon pitäisi keskittyä sanan julistamiseen, vaikka hyvän tekeminen onkin ihan kannatettavaa ja söpöä.
 
Raamatusta ja kirkon perimästä nousee tietysti monta kohtaa tällaista ajattelua vastaan, mutta keskityn tällä kertaa Matteuksen evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus esittää vertauksen viimeisestä tuomiosta.
Matt. 25:42-45
Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
"Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
Tämän raamatunkohdan sanoma on vastustamattoman selkeä: todellinen usko näkyy tekoina. Usko ei ole ihmisyksilön mielen ratkaisu, jonka jälkeen voi elää elämän niin kuin ennenkin. Usko muuttaa ihmisen mielen ja käytöksen. Kirkon tulee puolustaa sorrettujen oikeuksia ja auttaa heitä. Teot ovat yhtä kiinteä osa evankeliumia kuin sanat.
Kirkon hyväntekeväisyys on monesti hyväksyttyä. Kirkon päättäjät muistavatkin mainita tämän aina saadessaan julkisuutta, sillä moni kirkon jäsen maksaa kirkollisveronsa pääasiassa siitä syystä että kirkko tekee hyvää. Tällainen ajattelu menee mielestäni vähän vikaan, sillä myös maailma on ymmärtänyt hyväntekeväisyyden tarpeen. Loistavaa työtä tekeviä järjestöjä ja liikkeitä löytyy ilman kristillistä uskoakin, ja ne tarvitsevat euroja siinä missä kirkkokin. Suoraan sanottuna: on kirkolta tekopyhää markkinoida kirkollisveron maksua väylänä hyvän tekemiseen. Teoilla tai kirkon jäsenyydellä ei ihminen voi pelastua, ainoastaan Jeesuksen armolla. Jos tämä jumaloppi ei nappaa, niin omaatuntoa voi lievittää antamalla euronsa muuallekin.
Kirkon ei pidä tehdä hyvää sen takia, että pitää tehdä hyvää. Auttamalla avuttomaksi tekevä hyväntekeväisyys on vallankäytön muoto. Kirkon on annettava leipä nälkäiselle, mutta kysyttävä vallanpitäjiltä, miksi köyhällä ei ollut leipää alunperin? Ja ehkä olennaisempi: arvoisa hallitus, milloin me voitaisiin lopettaa tämä leivänjakelu?
Köyhyyskeskustelu länsimaissa kääntyy aina nopeasti siihen, miten köyhät ovat itse vastuussa kohtalostaan. Se ärsyttää minua suuresti, ja kuvittelen sen ärsyttäneen Jeesustakin. Siksi Jeesus ehkä esitti vertauksensa puhumalla vain köyhyydestä ja ongelmista ilman selittelyjä.
 
Minun oli nälkä, koska olin ostanut ison telkkarin, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, koska krapulassa usein on, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
Minä olin koditon, koska jätin vuokrani maksamatta, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, koska vaatteeni jäivät vieraaseen makuuhuoneeseen, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin elintapojeni vuoksi sairas ja tekemäni rikoksen vuoksi vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
"Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, eikö nyt vähän kannattaisi katsoa peiliin ja ottaa itseään niskasta kiinni, eihän yhteiskuntamme ylipaisunut sotebudjetti voi mitenkään riittää vapaamatkustajien hyysäämiseen?'
Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: mitä ihmettä te nyt oikein lässytätte - eiköhän käydä tämä vielä kerran läpi alusta asti...'
Köyhiä omasta kohtalostaan syyllistävät jättävät katsomatta isoa kuvaa. He eivät näe omia etuoikeuksiaan. He eivät näe köyhyyttä tuottavia mekanismeja yhteiskunnassamme. Ei ole kertakaikkiaan mikään ihme, että elämänhallinta ei kiinnosta, jos mahdollisuutta tasapainoiseen elämään ei ole. Jos on lapsesta asti painettu alas, jätetty ulkopuolelle, kielletty mahdollisuudet, jätetty osattomaksi. Niin maailma tekee.
Minun oli nälkä, koska olin ostanut ison telkkarin antamaan tyhjään elämääni edes jotakin iloa tuottavaa, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, koska ainoiden ystävieni kanssa dokaamisen jälkeen krapulassa usein on, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
Minä olin koditon, koska jätin vuokrani maksamatta jäätyäni työttömäksi, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, koska vaatteeni jäivät vieraaseen makuuhuoneeseen jonne olin edes hetken tervetullut, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin mielenterveysongelmieni ja elintapojeni vuoksi sairas ja ainoana toivonani tekemäni rikoksen vuoksi vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
"Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, yritätkö nyt siis ihan tosissasi sanoa että kaikkia pitää rakastaa?'
Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti.'
 
 
Arto Leinonen
Kirjoittaja on kirkon diakoniatyöntekijä.