Sinun kutsuusi minä vastaan

Tunsin kutsusi. Käänsin suuntani Sinun luoksesi ja sydämeni riemuitsi. 

Matkalla oli ihmisiä, jotka tahtoivat pukea minut vieraisiin vaatteisiin. Koristaa minut sellaiseksi kuin olettivat Sinun tahtovan. Kertoivat miten olla, jotta rakastaisit ja iloitsisit minusta. Puin ne päälleni. Otin neuvot vastaan. Yritin. Ne eivät kuitenkaan olleet minun vaatteitani. Ne eivät olleet minun tapojani. Ne painoivat harteitani. Puristivat kasaan kunnes aloin kadota.

He huusivat ympärilläni. Tee sitä, muista tämä, äläkä ikinä milloinkaan! Tahdoin paeta. En jaksanut enää. Tahdoin paeta kauas vieraista vaatteista ja tavoista. Juosta pois. Unohtaa Sinutkin. Mutten voinut. En voisi unohtaa Sinua. En kääntyä pois Sinun luotasi. Meinasin luovuttaa. Päästää irti ja antaa vieraiden vaatteiden ja tapojen musertaa minut lopullisesti. Kadota pysyvästi kaikilta poluilta, jotten joutuisi luopumaan Sinusta.

Silloin kuitenkin näin Sinut; yksin ja riisuttuna ristinpuulla. Muistin, että enhän minä heidän vuokseen koskaan kävellyt, vaan Sinun. Ettei tämä ei ollut heidän taipaleensa, vaan minun. Eivätkä he ole minua odottamassa, vaan Sinä. Se olit Sinä, joka minua kutsui. Niinpä jätin heidän vaatteensa ja käskynsä. Tulin luoksesi sellaisena kuin olen,sellaisena kuin kutsuit minua; Sinun luomanasi.

Otan kutsusi vastaan ja polvistun ristisi juureen. He eivät, ehkä näe sitä, koska eivät osaa olettaa, että Sinä odottaisit ja iloitsisit minustakin sellaisena kuin olen. Minulle kuitenkin riittää, että Sinä näet sen ja tunnen kuinka Sinä iloitset. Kiitän siitä!

- Sateenkaareva kristitty