Onko Jumala sittenkin tummaihoinen nainen?

Kuva: Harmonia Rosales

Yhdysvaltalaista kristillistä mediaa seuranneet ovat ehkä huomioineet uutisoinnin hiljattain julkaistusta kohua herättäneestä taideteoksesta, jossa taiteilija Harmonia Rosales on kuvannut Jumalan tummaihoisena naisena. Artisti on itse kertonut halunneensa muokata Michelangelon tunnettua taideteosta, joka hänen mukaansa ylläpitää narratiivia valkoisista miehistä vahvoina ja autoritaarisina, ja kääntää valtasuhteet toisinpäin. Teos on levinnyt sosiaalisessa mediassa laajasti ja saanut paljon kiitosta ja ylistystä, mutta herättänyt myös paheksuntaa. Joidenkin mielestä Michelangelon teoksen kopioiminen on väärin, toiset taas ovat sitä mieltä, että Jumalaa ei voi kuvata tummaihoisena naisena.

Keskustelu Jumalan sukupuolesta ja ihonväristä saattaa joidenkin mielestä kuulostaa absurdilta, mutta keskustelu siitä miten me kuvaamme Jumalaa ja puhumme Jumalasta on varmasti tarpeellista tälläkin puolella Atlanttia. Mitä me siis oikeastaan sanomme puhuessamme Jumalasta sukupuolittunein termein, tai liittäessämme häneen inhimillisiä piirteitä kuten ihonvärin?

Inhimillisten ominaisuuksien liittämistä epäinhimillisiin asioihin kuten Jumalaan, eläimiin tai elottomiin esineisiin, kutsutaan antopomorfismiksi. Raamatussa Jumalasta käytetään hyvin inhimillisiä pääasiassa miehisyyteen liitettyjä nimityksiä kuten Isä, Pyhä Isä, Herra, mutta joissakin kohdissa myös äidillisiä ja naisellisia nimityksiä. Jumalaa verrataan esimerkiksi karhuemoon (Hoos 13:8) sekä lastaan lohduttavaan äitiin (Jes. 66:13). Koska kristillisessä traditiossa Jumala on aina ymmärretty ruumiittomana transendenttina olentona, lienee selvää että nämä termit, joita Jumalasta käytetään ovat vertauskuvia. Toisaalta rationaalisesti ajateltuna on myös helppo ymmärtää, että jokin asia ei voi olla yhtä aikaa sekä isä, äiti, että karhuemo. Nämä kaikki termit ovat vain sanoja, joita Raamatun kirjoittajat käyttävät kuvaamaan Jumalan olemusta.

Myös me käytämme hyvin erilaisia sanoja puhuessamme Jumalasta. Rukoilemme ja keskustelemme Jumalasta hyvin erilaisin termein ja ne termit, joita me käytämme kuvaamaan Jumalaa kertovatkin ehkä enemmän meistä itsestämme ja suhteestamme Jumalaan kuin Jumalasta itsestään. Ja sama pätee varmasti myös Raamatun kirjoittajiin, jotka elivät hyvin patriarkaalisessa kulttuurissa, jossa oli luontevampaa puhua Jumalasta miehenä. Tuo kulttuuri ei pysty määräämään Jumalan todellista olemusta, mutta on jo vaikuttanut siihen miten me puhumme Jumalasta ja käsitämme Jumalan. Samoin kuin jollekin Raamatun kirjoittajalle on ollut luontevaa puhua Jumalasta Isänä voi jollekin olla luontevampaa puhua hänestä Äitinä tai Vanhempana. Mikäköhän olisi esimerkiksi koko elämänsä ihmiskaupan uhrina ja seksiorjana toimineen naisen käsitys Jumalan sukupuolesta? Olisiko ihmiselle, joka ei ole eläessään kohdannut miestä, joka kohtelee häntä rakastaen ja inhimillisesti, kovin helppoa ja luontevaa puhua Jumalasta miehenä?

Palataan lopuksi vielä hetkeksi otsikon kysymykseen. Onko mahdollista, että Jumala on sittenkin tummaihoinen nainen? On ja ei. Vaikka Jumala onkin länsimaisessa kulttuurissamme totuttu kuvaamaan valkoihoisena vanhana miehenä, ei se ole yhtään sen uskottovampi tapa kuvata Jumalaa kuin Hänen kuvaaminen tummaihoisena naisena. Puheessamme, kuvailuisamme ja mielikuvissamme Jumala voi olla sekä tummaihoinen nainen että valkoihoinen mies tai mitä tahansa muuta. Hän on luonut molemmat omaksi kuvakseen, joten molemmat kuvaavat kyllä Jumalaa. Hän on sekä taivaallinen isä ja äiti ja ei kumpikaan. Sanat, joita me käytämme kuvaamaan Jumalaa onnistuvat nimittäin kertomaan aina korkeintaan osatotuuden siitä, mitä Jumala oikeasti on. Hän on jotain niin suurta, että sanamme eivät ikinä pysty kuvailemaan häntä kokonaisuudessaan. Jumala on kirjaimellisesti sanoinkuvaamaton.

Matias Uusisilta

Kirjoittaja on Tapiolan seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja