Kärkäs keskustelu tienä kohti yhdenvertaisempaa kirkkoa

Viime aikoina kirkko on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisten seikkojen vuoksi. Keskustelussa ovat olleet muun muassa samaa sukupuolta olevat parit ja heitä vihkineet papit, lasikatot kirkon viroissa sekä naispuolisten pappien ja ns. perinteistä virkakäsitystä edustavien yhteisöjen asema kirkossa. Kaikki kohut ovat synnyttäneet omalla tavallaan kiivasta keskustelua niin someforumeilla kuin kahvipöydissäkin. Keskustelua on syntynyt eri kantoja edustavien välillä, eikä kärkeviä kannanottojakaan ole säästetty. Eri mieltä olevien kritisoimisessa on käytetty kaikkia niitä ikävä keinoja, joita nykyajan somekulttuuri meille mahdollistaa.

Siinä, että kirkon sisällä riidellään kärkkäästikin erilaisista suurista ja pienistä asioista, ei ole mitään uutta. Jo alkuseurakunnassa syntyi kärhämää siitä, kuuluiko evankeliumi ainoastaan juutalaisuudesta kääntyneille, vai pitäisikö sitä julistaa peräti kaikille ihmisille. Viime vuosituhannen alussa kirkko jakaantui kahtia, ja muodollisena syynä oli niinkin olennainen asia kuin kiista siitä, lähteekö Pyhä Henki vain Isästä vai sekä Isästä että Pojasta. Maailman silmissä tällaisista asioista riiteleminen on varmasti jo silloin näyttänyt lähinnä naurettavalta. Vähän samanlaista kummastelua kirkon menon takia olen aistinut niissä tuttavissani, jotka eivät muuten ole kiinnostuneet kirkon toiminnasta mutta jotka ova nimenomaan viimeaikaisten kohujen vuoksi ihmetelleet, mikseivät kirkon sisällä ihmiset pääse sopuun sinänsä yksinkertaisista asioista. Miksi kirkossa pitää käydä jatkuvaa vääntöä erilaisista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä asioista?  

Kirkon sisälläkään kukaan ei halua elää riitelyn, erimielisyyksien ja kyräilyn ilmapiirissä. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään sellaisessa yhteisössä, jossa ihmiset jatkuvasti kyseenalaistavat omaa identiteettiä, ammatinvalintaa tai jopa arvokkuutta Jumalan silmissä. Kirkossa on pitkään vallinnut kuoliaaksi vaikenemisen ja vaientamisen ilmapiiri, jossa marginalisoitujen ihmisten asiat on joko tuomittu tai niitä ei ole edes haluttu nostaa esille, jotta vältytään ikävältä keskustelulta. Siksi onkin hyvä, että nyt näitä vaiettuja asioita nostetaan keskusteluun, vaikka ne aiheuttavatkin erilaisia kärhämiä ihmisten välille. On erittäin tärkeää, että erilaisten ryhmien näkemyksiä ja oikeuksia nostetaan keskusteluun ja että keskusteluun osallistuvat kaikki, joita asia koskee. Kiistelyn ilmapiiri ei johdu siitä, että jotkut ihmiset haluaisivat tehdä asioista hankalia ja hajottaa kirkkoa, vaan siitä, että kaikki haluaisivat elää ja uskoa kirkon piirissä sellaisina kuin he ovat.

Kiistely asioista, jotka tuntuvat itselle merkitykseltään vähäpätöisiltä ja marginaalisilta, voi näyttää turhalta ja oudolta. Kuitenkin niille ihmisille, joille kyse on omakohtaisesta asiasta ja jopa totuudesta, saanko olla totta sellaisena kuin olen tässä yhteisössä, keskustelun merkitys on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen. Kun kyse on näin tärkeistä asioista, ei ole mikään ihme, että keskustelu herättää suuria tunteita, eikä kärkeviltä tuntuvilta huomioiltakaan voida välttyä. Kukaan ei halua elää riidan ilmapiirissä, mutta jos haluamme, että kirkko olisi kaikille turvallinen ja rakkaudellinen yhteisö, on välillä kärkkääksikin yltyvää keskustelua jatkettava, kunnes kirkko on oikeasti parempi paikka elää ja uskoa meille kaikille.  

- Riki Kuivalainen 
Kirjoittaja on teologian maisteri.